Vaikein asia tässä maailmassa on toisen kameralle poseeraaminen. Miten kaikki muut onnistuu siinä? En käsitä.
Pariisi 2015
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, lokakuuta 28
Stop your mouth from moving
Vaikein asia tässä maailmassa on toisen kameralle poseeraaminen. Miten kaikki muut onnistuu siinä? En käsitä.
Pariisi 2015
sunnuntaina, huhtikuuta 19
I shut off my humanity. I didn't turn into an idiot. The last thing I want to do is give you a reason to ruin my life
#finni #mitenoishoitoaine #vitunrumapaita #kerääittes
tiistaina, maaliskuuta 3
We'd been left by the road In the back of the night We'd been stranded by dreams And then shot full of moonlight
Mä oon edelleen se naapurintyttö. Se kaunis joka rakastaa enemmän kuin voi edes osata. Ja se joka tekee sen vilpittömästi. Se jonka sydän on kyllästetty vaan ja ainoastaan rakkaudella, se joka astuu aina ansaan. Se joka esittää etteivät villinä kasvavat elämät kesäisessä auringonpaisteessa hetkauta, se joka kävelee naulojen päältä. Ja erityisesti se, jonka lävitse on helppo nähdä.
Se tyttö, joka romantisoi kaikkia ja kaiken. Jatkuvasti ja ihan koko ajan. Ja joka haluaa nähdä tulevaisuuden kultaiset heinäpellot käsi kädessä. Yhdessä auringonsäteiden kietoutuessa kilpaa korsien ja kesätuulessa hulmuavien hiussuortuvien ympärille. Se, joka ei ole koskaan täysinäinen ilman toista.
Saatan olla juuri se tyttö, joissa useat näkevät salaperäisyyden. Ja jonka useat myös kertovat. Se joka ei anna itsestään yhtään mitään tai joka antaa ihan kaiken. Salaisuuksiin on helppo verhoutua. On helppo olla se tyttö, jonka kaikki haluaa koska kukaan ei tiedä mitään. On helppo näyttäytyä vain yhdelle. Ja kaikkein helpointa on sulkea muut ulkopuolelle. On helppoa olla kaunis.
Tyttö, jonka lojaalius kilpailee taivaan kauneuden kanssa. Tyttö, joka toivoo elämältä rakkautta. Se joka on muiden silmissä hauras, mutta sisältä äärettömän vahva. Se tyttö, joka on oppinut rakastamaan itseään. Ja erityisesti se, joka rakastaa muita.
Haluan että mun ainoa maljakko täytetään liljoilla.
Ja se on yks elämän parhaista hetkistä kun tajuaa, että tässä mä oon. Se joka mun ruumiissa hengittää olen minä.
perjantaina, helmikuuta 13
but whats so easy in the evening, by the morning is such a drag
Potter on ollut mun mielessä hyvin raastavasti jo viime kesästä asti. Miksi on niin vaikeaa saada kirja käteen? Tuskissani päätin kuitenkin kaivaa vuoden 2007 itseni taas esille. Oh lord.
043 – Tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan
Pöytä kimalteli häikäisevää puhtautta ja aurinko katkaisi virtauksensa sen pinnalle. Puhtaus oli koskettavan kaunista ja auringonvalo vielä kauniimpaa. Tuntui kuin säteilevää valoa olisi ollut joka puolella, vaikka tosiasiassa aurinko loi vain pienen valon lähteen puhdistetulle pinnalle. Huone oli pilkkopimeä, lukuun ottamatta pientä valonsädettä, joka tanssi kevein askelin liukkaalla pöydällä.
Vuosia oli kulunut, mutta pöytä oli edelleen kimaltelevan hohtava. Vain yksi virhe oli vuosien kuluessa eksynyt sen pinnalle, pimeys. Huoneessa ei vaeltanut enää yksikään päivänsäde, ei edes yksi valon lähde, eikä ainutkaan kasvoille piirtynyt hymy. Se oli unohdettu, piilotettu, ja tavoittamattomissa.
Sakset leikkivät mustilla hiuksilla. Ohuet kädet ohjasivat niitä varovasti, ja tuskainen ähinä piti hiljaisuuden loitolla. Peilistä katsoi poika, jonka ilme ei ollut pitkiin aikoihin ollut yhtä keskittynyt. Poika leikkasi yli kasvaneita hiuksiaan, ja kirosi jokaisen väärän vedon jonka sakset saivat aikaan. Mikään ei ollut itse pojan vika, ei edes se, että kirotut sakset viilsivät syvän haavan pojan päälakeen. Saksien vika se oli, sen hänkin tiesi, eikä myöntänyt itselleen, että tosiasiassa vika oli tärisevien käsien ja näköesteen. Hiukset roikkuivat pojan silmillä, ja hän yritti kurkkia niiden lävitse. Tuloksetta.
Poika ei missään nimessä tahtonut ojentaa vapaata kättään siirtääkseen hiuksiaan.
”Viehättävää.”
”Mitä sinä sanoit?”
”Sanoin, että viehättävää. Ulkona on pimeää, ja minä olen maailman kaunein.”
Tom, se oli pojan nimi, tuijotti itseään leveästi hymyillen, ja hampaat vilkkuen peilistä. Hän suki juuri leikattuja hiuksiaan ja peitti vasemman silmän. Oikean silmän hän jätti näkyviin koska rakasti siinä väkisinkin heijastuvaa verenpunaa. Se sai hänet näyttämään salaperäiseltä, jopa kauniilta. Tom oli itse asiassa sitä mieltä, ettei häntä täydellisempää ihmistä voinut olla. Ei vain voinut.
Siksi hän kai tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan.
-------------------------------------------------------------------
Tuskaa. Viiltävää kipua.
Aikaa. Ajattelematonta tunnetta.
Tom tuijotti kauhuissaan puhtaanvaaleaa tyttöä. Tyttö oli valkoisempi kuin valkoinen, ja sen hiukset olivat mustemmat kuin ainainen pimeys. Poika oli järkyttynyt. Hän tunkeutui tytön sisimpään katsomalla tätä silmiin, räpäyttämättä omiaan kertaakaan. Hän ei kyennyt siihen. Jokin loksahti pojan sisässä paikoilleen ja hän tärisi tuskasta. Viiltävä kipu lävisti Tomin selkärangan ja hän ähkäisi pelosta. Tyttö kääntyi katsomaan Tomia ja hymyili vaisusti. Tom irvisti pidellen lantiostaan.
”Hiuksesi ovat sotkussa.”
”Minä helvetti leikkasin ne juuri äsken, älä tule pilaamaan elämääni.”
Tom kääntyi vastahakoisesti selin tyttöön ja lähti kävelemään eteenpäin. Hänen mielessään pyöri tytön vaalea iho ja mustat hiukset, se oli aivan kuin hän, mutta väärällä sukupuolella.
Poika oli kävellyt jo kauan. Tie mutkitteli hänen edessään, ja sen vierellä läpinäkyvä neste ajoi oikeuttaan. Puro juoksi ohittaen kaikki. Tom veti hiuksensa pois vasemman silmän päältä, ja painoi luisevat sormensa ihon läpi selässä pilkottaviin luihin. Hän yritti saada kivun laantumaan ja tytön haihtumaan mielestään. Tom oli sitä mieltä, että oli nähnyt harhoja, sitä se ainaisessa pimeydessä oleminen teetti. Ei hän voinut nähdä itseään, tai siis melkein itseään.
-------------------------------------------------------------------
Tomin päässä jyskytti ja hän nousi likaiselta lattialta. Sakset olivat painautuneet läpi ohuen ihonpinnan, ja kuivunut veri teki kuvion Tomin poskeen. Hän tuijotti itseään peilistä ja tunnusteli selkäänsä. Sormet ja hiukset verisinä hän ihmetteli määränpäätään sekä itsetuhosuuttaan. Ei se ollut totta.
Poika nauroi peilikuvalleen, puhdisti itsensä vuotavasta verestä ja lupasi itselleen ettei koskaan enää nukahtaisi kesken leikin. Ei koskaan.
”Ei minun pitänyt nukahtaa.”
”Ei, eikä varsinkaan uneksia tytöstä.”
”Uneksin itsestäni tyhmä.”
-------------------------------------------------------------------
Käsi tarttui oven kahvaan. Kahva vääntyi hiljaa kitisten, ja avasi näkymän pilkkopimeään huoneeseen. Huoneen keskellä oli pöytä, neliönmuotoinen, se kiilsi kauniisti ja kuiskaili menneitä toiveitaan. Ulkona paistoi aurinko.
Sakset lensivät kauniissa kaaressa ovensuulta, ja lävistivät pöydän täydellisen pinnan. Tuore veri saksilla kuivui sen pinnalle, ja teki pöydästä tahraisen. Puhtaus oli unohdettu, ja karu totuus paljastui sen alta. Verhot nousivat sievästi ylös, ja kullankeltaiset valonsäteet hiipivät huoneeseen. Pöytä, ja sen symmetrisyys hohtivat jälleen, mutta häpeästä tahrattuina. Poika oli tehnyt virheen. Puhtaus oli haihtunut, sekä pimeys kadonnut.
”Aamen.”
Pöytä kimalteli häikäisevää puhtautta ja aurinko katkaisi virtauksensa sen pinnalle. Puhtaus oli koskettavan kaunista ja auringonvalo vielä kauniimpaa. Tuntui kuin säteilevää valoa olisi ollut joka puolella, vaikka tosiasiassa aurinko loi vain pienen valon lähteen puhdistetulle pinnalle. Huone oli pilkkopimeä, lukuun ottamatta pientä valonsädettä, joka tanssi kevein askelin liukkaalla pöydällä.
Vuosia oli kulunut, mutta pöytä oli edelleen kimaltelevan hohtava. Vain yksi virhe oli vuosien kuluessa eksynyt sen pinnalle, pimeys. Huoneessa ei vaeltanut enää yksikään päivänsäde, ei edes yksi valon lähde, eikä ainutkaan kasvoille piirtynyt hymy. Se oli unohdettu, piilotettu, ja tavoittamattomissa.
Sakset leikkivät mustilla hiuksilla. Ohuet kädet ohjasivat niitä varovasti, ja tuskainen ähinä piti hiljaisuuden loitolla. Peilistä katsoi poika, jonka ilme ei ollut pitkiin aikoihin ollut yhtä keskittynyt. Poika leikkasi yli kasvaneita hiuksiaan, ja kirosi jokaisen väärän vedon jonka sakset saivat aikaan. Mikään ei ollut itse pojan vika, ei edes se, että kirotut sakset viilsivät syvän haavan pojan päälakeen. Saksien vika se oli, sen hänkin tiesi, eikä myöntänyt itselleen, että tosiasiassa vika oli tärisevien käsien ja näköesteen. Hiukset roikkuivat pojan silmillä, ja hän yritti kurkkia niiden lävitse. Tuloksetta.
Poika ei missään nimessä tahtonut ojentaa vapaata kättään siirtääkseen hiuksiaan.
”Viehättävää.”
”Mitä sinä sanoit?”
”Sanoin, että viehättävää. Ulkona on pimeää, ja minä olen maailman kaunein.”
Tom, se oli pojan nimi, tuijotti itseään leveästi hymyillen, ja hampaat vilkkuen peilistä. Hän suki juuri leikattuja hiuksiaan ja peitti vasemman silmän. Oikean silmän hän jätti näkyviin koska rakasti siinä väkisinkin heijastuvaa verenpunaa. Se sai hänet näyttämään salaperäiseltä, jopa kauniilta. Tom oli itse asiassa sitä mieltä, ettei häntä täydellisempää ihmistä voinut olla. Ei vain voinut.
Siksi hän kai tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan.
-------------------------------------------------------------------
Tuskaa. Viiltävää kipua.
Aikaa. Ajattelematonta tunnetta.
Tom tuijotti kauhuissaan puhtaanvaaleaa tyttöä. Tyttö oli valkoisempi kuin valkoinen, ja sen hiukset olivat mustemmat kuin ainainen pimeys. Poika oli järkyttynyt. Hän tunkeutui tytön sisimpään katsomalla tätä silmiin, räpäyttämättä omiaan kertaakaan. Hän ei kyennyt siihen. Jokin loksahti pojan sisässä paikoilleen ja hän tärisi tuskasta. Viiltävä kipu lävisti Tomin selkärangan ja hän ähkäisi pelosta. Tyttö kääntyi katsomaan Tomia ja hymyili vaisusti. Tom irvisti pidellen lantiostaan.
”Hiuksesi ovat sotkussa.”
”Minä helvetti leikkasin ne juuri äsken, älä tule pilaamaan elämääni.”
Tom kääntyi vastahakoisesti selin tyttöön ja lähti kävelemään eteenpäin. Hänen mielessään pyöri tytön vaalea iho ja mustat hiukset, se oli aivan kuin hän, mutta väärällä sukupuolella.
Poika oli kävellyt jo kauan. Tie mutkitteli hänen edessään, ja sen vierellä läpinäkyvä neste ajoi oikeuttaan. Puro juoksi ohittaen kaikki. Tom veti hiuksensa pois vasemman silmän päältä, ja painoi luisevat sormensa ihon läpi selässä pilkottaviin luihin. Hän yritti saada kivun laantumaan ja tytön haihtumaan mielestään. Tom oli sitä mieltä, että oli nähnyt harhoja, sitä se ainaisessa pimeydessä oleminen teetti. Ei hän voinut nähdä itseään, tai siis melkein itseään.
-------------------------------------------------------------------
Tomin päässä jyskytti ja hän nousi likaiselta lattialta. Sakset olivat painautuneet läpi ohuen ihonpinnan, ja kuivunut veri teki kuvion Tomin poskeen. Hän tuijotti itseään peilistä ja tunnusteli selkäänsä. Sormet ja hiukset verisinä hän ihmetteli määränpäätään sekä itsetuhosuuttaan. Ei se ollut totta.
Poika nauroi peilikuvalleen, puhdisti itsensä vuotavasta verestä ja lupasi itselleen ettei koskaan enää nukahtaisi kesken leikin. Ei koskaan.
”Ei minun pitänyt nukahtaa.”
”Ei, eikä varsinkaan uneksia tytöstä.”
”Uneksin itsestäni tyhmä.”
-------------------------------------------------------------------
Käsi tarttui oven kahvaan. Kahva vääntyi hiljaa kitisten, ja avasi näkymän pilkkopimeään huoneeseen. Huoneen keskellä oli pöytä, neliönmuotoinen, se kiilsi kauniisti ja kuiskaili menneitä toiveitaan. Ulkona paistoi aurinko.
Sakset lensivät kauniissa kaaressa ovensuulta, ja lävistivät pöydän täydellisen pinnan. Tuore veri saksilla kuivui sen pinnalle, ja teki pöydästä tahraisen. Puhtaus oli unohdettu, ja karu totuus paljastui sen alta. Verhot nousivat sievästi ylös, ja kullankeltaiset valonsäteet hiipivät huoneeseen. Pöytä, ja sen symmetrisyys hohtivat jälleen, mutta häpeästä tahrattuina. Poika oli tehnyt virheen. Puhtaus oli haihtunut, sekä pimeys kadonnut.
”Aamen.”
Hyvää yötä.
Ps. Mä vähän pohjustan nyt tulevaisuutta tällä.
Ja vaikka tästä kirjoituksesta on jo kahdeksan vuotta aikaa mä voisin edelleen kirjoittaa sen sata tarinaa aiheesta Tom Valedro. Aikoinaan kirjoitin vain kaksi. And then what happened?
torstaina, tammikuuta 8
tiistaina, joulukuuta 9
sunnuntaina, lokakuuta 19
"It's okay to love them both."
Kurrrrjaaa sunnuntaita. Sade on kai ihan piristävää mut muuten mikään ei. Nukuin koko lauantain ohi. Tässä kämpässä on jäätävän kylmä. Tarvitsen dopamiiniruiskeen tai jonkun, jolle syöttää pellillinen keksejä.
Ja mistä lähtien sade on ollut muka piristävää. Olisi varmaan ihan tervettä painua ulos.
tiistaina, heinäkuuta 15
Life is supposed to add up to something, not be some half eaten slice of pizza
Kuvissa oleva nainen (minäkin) kysyi, miltä tuntuu kun ensimmäinen hymyilevä kuva (minusta) on julkaistu. Vastausta en tiedä, mutta mielentilasta se kertoo varmasti jotakin. Olen siivilläni, puspus.
perjantaina, kesäkuuta 13
maanantaina, huhtikuuta 7
Who volunteers themselves for witchy electro shock therapy?
Hei. Olen nyt vähän tuuliajolla. Palaan kyllä! Pus.
torstaina, helmikuuta 27
It came to me in a dream. I was naked. You would have loved it
Kesäkuu 2008
SHE USED TO LOVE HER HEROINE
nimeni on no-one, ei sillä periaatteessa ole mitään merkitystä. kynteni ovat kulahtaneet, punaiset, halkeilleet, huonossa kunnossa, lakan jälkiä enää niukasti, i don't care. keskisormen kynteni kasvavat leveyttä enemmän kuin pituutta, siksi pyrin pitämään ne lyhyinä. kaikki kynnet ovat eriparia, rakastan siltin pikkurillejäni. tosin en toista, se on vammautunut. ei sanan kirjaimellisessa merkityksessä, mutta turvonnut. oikeasti. sitä ei saa suoraksi, eikä siinä kierrä veri kuin hyvin niukasti, en jaksa välittää siitäkään. haluaisin saada sellaisen taidon, kunnossapitotaidon, kynsieni suhteen. välittämisen niitä kohtaan, yhtä paljon kuin hiuksiani ja naamaani. mutta kolmannen kerran, en välitä.
Noh, miten tän aloittaisi? Nimeni on Rosetta. Eikä mun kynnet oo ollut kai vuosiin punaiset. En ainakaan muista. Mun ruumiiseen hiipi mustuus ja nää on aina mustat. Melkein. Sininen on silloin tällöin myös ihan okei väri. Enkä tajua miten oon kirjoittanut kokonaisen merkinnän kynsistä kun ei ne oo mua oikeestaan koskaan edes kiinnostaneet. Kynsianalyysi pitää silti edelleen paikkansa, sekä se, että mun toinen pikkurilli ei edelleenkään oo luonnollisesti suora. Kunnossapitotaidon mä haluan kyllä edelleen, poikkeuksena tosin se, että sen mä tahdon elämälleni.
mua kiinnostaa psykologia. mun mielestä "psykologian sielu" on mahtava sana, ja tykkään siitä jotenkin erityisen paljon. en mä normaalisti kiinnitä sanoihin mitään huomiota, tuo vain jotenkin löytää tiensä suoraan sydämeen. siihen umpinaiseen kuiluun, jonka arvoa en millään tavalla ole koskaan mitannut. vai millä niitä sanoja suodatetaan, aivoilla. en mä koe niitä tarpeellisiksi, en omassa ajatusmaailmassani. mua kuvottaa ihmisen biologia, ja sisällä olevan tärkeänä pitäminen.
vähän harmittaa kyllä, että psykologia meidän koulussa alkaa vasta ensi lukukaudella, kesän jälkeen. koulu on mennyt muutenkin tämän vuoden ihan penkin alle.
Mua ei oikeastaan kiinnosta psykologia. Mun mielestä ihmismieli on pelottava. Kirjoitan kuitenkin joskus en-tiedä-minä-vuonna julkaistavaa kirjaa (koska tosiasiahan on se, että kustantajat vielä tappelevat siitä), joka liittyy vain ja ainoastaan siihen kohtaan ihmisen päässä, jonka vioittuminen on nimenomaan pelottavaa. En keksi sille muutakaan sanaa. Je hei, ton psykologian kohdalla olis pitänyt lukea uskonto.
Ja niin, se koulu meni loppuun asti ihan penkin alle.
- - - - - -
23:47
tahtoisin lakata kynteni turkoosilla, mutta lakka on kuivunut, ja olen muutenkin toivottoman surkea siinä hommassa. pitäisikö ruveta tuhlaamaan rahaa mieluummin uusiin kynsilakkoihin (että saisin edes vitsillä kynsistäni nätit ja erottuvat) vai siihen iänikuiseen ruokaan, jota saa ilmaiseksikin? vastaus on helppo (ainakin minun kohdallani) ; ei. tai itseasiassa kyllä, mutta ei onnistu. -99% onnistumiseen, mä kävelen säästämisen suhteen heikoilla jäillä ja katoavan turhamaisuuden yläpuolella. voisinpa olla ylpeä itsestäni.
- rosea.
Ruokaa ei tule enää ilmaiseksi, mutta en mä mihinkään muuhunkaan rahaani osaa käyttää. Oon ruokasnobi, jollakin tapaa. Jos ostaisin nyt kynsilakan, mua kaduttaisi. Jos ostaisin härän sisäfileepihvin, nauttisin.
Nähdään taas joskus.
maanantaina, helmikuuta 17
They were just stacked on his nightstand like, "Hmm, what do I want to watch tonight, Jimmy Kimmel or boobs?"
Mun kummityttö on suloinen. Sillon kun se haluaa ottaa kuvia puhelimella se sanoo "mä haluan hymyillä sulle!". Eiks sillon oo vähän niinkun pakko heltyä?
Omistan nykyään myös kummipojan. Se on niin pieni että ajattelin pakata sen mukaani. Koska lapsi- ja vauvakuume. Pitää hakea se kani jostain.
sunnuntaina, helmikuuta 16
It's like the more pain he can cause, the more reasons there are for people to hate him. He wants to confirm everyone's lowest expectations of him
Toi otsatukka on jäätävä, mutta lapset ihania! Mun nykyiset parhaat kaverit. Puspus.
torstaina, helmikuuta 13
and then SHE kissed me!
Koska mulla ei ole edelleenkään mitään asiaa eikä naamakaan ole uusi, päätin pysyä vanhassa. Mutta koska näissä ei oo mitään traumoja antavaa niin päätin myös suorittaa pienen loppukevennyksen. Adios ja olkaa hyvä.
#pukuleikit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)