#finni #mitenoishoitoaine #vitunrumapaita #kerääittes
Näytetään tekstit, joissa on tunniste face photoshoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste face photoshoot. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina, huhtikuuta 19
I shut off my humanity. I didn't turn into an idiot. The last thing I want to do is give you a reason to ruin my life
#finni #mitenoishoitoaine #vitunrumapaita #kerääittes
torstaina, huhtikuuta 2
You're lucky you're adorable because your eternal optimism is super annoying
Mua ahdistaa yksi asia aivan suunnattoman paljon. Se alkoi kymmenen minuuttia sitten kun katsoin ikkunasta vastapäistä taloa. Muutin tähän kämppään noin vuosi sitten, ja siitä lähtien naapuritalossa on ollut ikkuna, jossa on aina valot päällä. Samoin telkkari, oli vuorokauden aika ihan mikä tahansa. Koskaan en ole ihmistä siellä nähnyt. Tv:stä tuijottavan metrin halkaisijalta olevan silmän kylläkin. Nyt siellä on yhtäkkiä vedetty verhot ikkunan eteen!? Kokonaisen vuoden jälkeen! Pitäiskö mun soittaa johonkin? Onkohan siellä kaikki ihan hyvin? Vai onko asiat vasta nyt hyvin? Kaipaan vastauksia. Mysteerien täyttämää pääsiäistä vain kaikille!
torstaina, maaliskuuta 5
tiistaina, maaliskuuta 3
We'd been left by the road In the back of the night We'd been stranded by dreams And then shot full of moonlight
Mä oon edelleen se naapurintyttö. Se kaunis joka rakastaa enemmän kuin voi edes osata. Ja se joka tekee sen vilpittömästi. Se jonka sydän on kyllästetty vaan ja ainoastaan rakkaudella, se joka astuu aina ansaan. Se joka esittää etteivät villinä kasvavat elämät kesäisessä auringonpaisteessa hetkauta, se joka kävelee naulojen päältä. Ja erityisesti se, jonka lävitse on helppo nähdä.
Se tyttö, joka romantisoi kaikkia ja kaiken. Jatkuvasti ja ihan koko ajan. Ja joka haluaa nähdä tulevaisuuden kultaiset heinäpellot käsi kädessä. Yhdessä auringonsäteiden kietoutuessa kilpaa korsien ja kesätuulessa hulmuavien hiussuortuvien ympärille. Se, joka ei ole koskaan täysinäinen ilman toista.
Saatan olla juuri se tyttö, joissa useat näkevät salaperäisyyden. Ja jonka useat myös kertovat. Se joka ei anna itsestään yhtään mitään tai joka antaa ihan kaiken. Salaisuuksiin on helppo verhoutua. On helppo olla se tyttö, jonka kaikki haluaa koska kukaan ei tiedä mitään. On helppo näyttäytyä vain yhdelle. Ja kaikkein helpointa on sulkea muut ulkopuolelle. On helppoa olla kaunis.
Tyttö, jonka lojaalius kilpailee taivaan kauneuden kanssa. Tyttö, joka toivoo elämältä rakkautta. Se joka on muiden silmissä hauras, mutta sisältä äärettömän vahva. Se tyttö, joka on oppinut rakastamaan itseään. Ja erityisesti se, joka rakastaa muita.
Haluan että mun ainoa maljakko täytetään liljoilla.
Ja se on yks elämän parhaista hetkistä kun tajuaa, että tässä mä oon. Se joka mun ruumiissa hengittää olen minä.
perjantaina, helmikuuta 13
but whats so easy in the evening, by the morning is such a drag
Potter on ollut mun mielessä hyvin raastavasti jo viime kesästä asti. Miksi on niin vaikeaa saada kirja käteen? Tuskissani päätin kuitenkin kaivaa vuoden 2007 itseni taas esille. Oh lord.
043 – Tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan
Pöytä kimalteli häikäisevää puhtautta ja aurinko katkaisi virtauksensa sen pinnalle. Puhtaus oli koskettavan kaunista ja auringonvalo vielä kauniimpaa. Tuntui kuin säteilevää valoa olisi ollut joka puolella, vaikka tosiasiassa aurinko loi vain pienen valon lähteen puhdistetulle pinnalle. Huone oli pilkkopimeä, lukuun ottamatta pientä valonsädettä, joka tanssi kevein askelin liukkaalla pöydällä.
Vuosia oli kulunut, mutta pöytä oli edelleen kimaltelevan hohtava. Vain yksi virhe oli vuosien kuluessa eksynyt sen pinnalle, pimeys. Huoneessa ei vaeltanut enää yksikään päivänsäde, ei edes yksi valon lähde, eikä ainutkaan kasvoille piirtynyt hymy. Se oli unohdettu, piilotettu, ja tavoittamattomissa.
Sakset leikkivät mustilla hiuksilla. Ohuet kädet ohjasivat niitä varovasti, ja tuskainen ähinä piti hiljaisuuden loitolla. Peilistä katsoi poika, jonka ilme ei ollut pitkiin aikoihin ollut yhtä keskittynyt. Poika leikkasi yli kasvaneita hiuksiaan, ja kirosi jokaisen väärän vedon jonka sakset saivat aikaan. Mikään ei ollut itse pojan vika, ei edes se, että kirotut sakset viilsivät syvän haavan pojan päälakeen. Saksien vika se oli, sen hänkin tiesi, eikä myöntänyt itselleen, että tosiasiassa vika oli tärisevien käsien ja näköesteen. Hiukset roikkuivat pojan silmillä, ja hän yritti kurkkia niiden lävitse. Tuloksetta.
Poika ei missään nimessä tahtonut ojentaa vapaata kättään siirtääkseen hiuksiaan.
”Viehättävää.”
”Mitä sinä sanoit?”
”Sanoin, että viehättävää. Ulkona on pimeää, ja minä olen maailman kaunein.”
Tom, se oli pojan nimi, tuijotti itseään leveästi hymyillen, ja hampaat vilkkuen peilistä. Hän suki juuri leikattuja hiuksiaan ja peitti vasemman silmän. Oikean silmän hän jätti näkyviin koska rakasti siinä väkisinkin heijastuvaa verenpunaa. Se sai hänet näyttämään salaperäiseltä, jopa kauniilta. Tom oli itse asiassa sitä mieltä, ettei häntä täydellisempää ihmistä voinut olla. Ei vain voinut.
Siksi hän kai tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan.
-------------------------------------------------------------------
Tuskaa. Viiltävää kipua.
Aikaa. Ajattelematonta tunnetta.
Tom tuijotti kauhuissaan puhtaanvaaleaa tyttöä. Tyttö oli valkoisempi kuin valkoinen, ja sen hiukset olivat mustemmat kuin ainainen pimeys. Poika oli järkyttynyt. Hän tunkeutui tytön sisimpään katsomalla tätä silmiin, räpäyttämättä omiaan kertaakaan. Hän ei kyennyt siihen. Jokin loksahti pojan sisässä paikoilleen ja hän tärisi tuskasta. Viiltävä kipu lävisti Tomin selkärangan ja hän ähkäisi pelosta. Tyttö kääntyi katsomaan Tomia ja hymyili vaisusti. Tom irvisti pidellen lantiostaan.
”Hiuksesi ovat sotkussa.”
”Minä helvetti leikkasin ne juuri äsken, älä tule pilaamaan elämääni.”
Tom kääntyi vastahakoisesti selin tyttöön ja lähti kävelemään eteenpäin. Hänen mielessään pyöri tytön vaalea iho ja mustat hiukset, se oli aivan kuin hän, mutta väärällä sukupuolella.
Poika oli kävellyt jo kauan. Tie mutkitteli hänen edessään, ja sen vierellä läpinäkyvä neste ajoi oikeuttaan. Puro juoksi ohittaen kaikki. Tom veti hiuksensa pois vasemman silmän päältä, ja painoi luisevat sormensa ihon läpi selässä pilkottaviin luihin. Hän yritti saada kivun laantumaan ja tytön haihtumaan mielestään. Tom oli sitä mieltä, että oli nähnyt harhoja, sitä se ainaisessa pimeydessä oleminen teetti. Ei hän voinut nähdä itseään, tai siis melkein itseään.
-------------------------------------------------------------------
Tomin päässä jyskytti ja hän nousi likaiselta lattialta. Sakset olivat painautuneet läpi ohuen ihonpinnan, ja kuivunut veri teki kuvion Tomin poskeen. Hän tuijotti itseään peilistä ja tunnusteli selkäänsä. Sormet ja hiukset verisinä hän ihmetteli määränpäätään sekä itsetuhosuuttaan. Ei se ollut totta.
Poika nauroi peilikuvalleen, puhdisti itsensä vuotavasta verestä ja lupasi itselleen ettei koskaan enää nukahtaisi kesken leikin. Ei koskaan.
”Ei minun pitänyt nukahtaa.”
”Ei, eikä varsinkaan uneksia tytöstä.”
”Uneksin itsestäni tyhmä.”
-------------------------------------------------------------------
Käsi tarttui oven kahvaan. Kahva vääntyi hiljaa kitisten, ja avasi näkymän pilkkopimeään huoneeseen. Huoneen keskellä oli pöytä, neliönmuotoinen, se kiilsi kauniisti ja kuiskaili menneitä toiveitaan. Ulkona paistoi aurinko.
Sakset lensivät kauniissa kaaressa ovensuulta, ja lävistivät pöydän täydellisen pinnan. Tuore veri saksilla kuivui sen pinnalle, ja teki pöydästä tahraisen. Puhtaus oli unohdettu, ja karu totuus paljastui sen alta. Verhot nousivat sievästi ylös, ja kullankeltaiset valonsäteet hiipivät huoneeseen. Pöytä, ja sen symmetrisyys hohtivat jälleen, mutta häpeästä tahrattuina. Poika oli tehnyt virheen. Puhtaus oli haihtunut, sekä pimeys kadonnut.
”Aamen.”
Pöytä kimalteli häikäisevää puhtautta ja aurinko katkaisi virtauksensa sen pinnalle. Puhtaus oli koskettavan kaunista ja auringonvalo vielä kauniimpaa. Tuntui kuin säteilevää valoa olisi ollut joka puolella, vaikka tosiasiassa aurinko loi vain pienen valon lähteen puhdistetulle pinnalle. Huone oli pilkkopimeä, lukuun ottamatta pientä valonsädettä, joka tanssi kevein askelin liukkaalla pöydällä.
Vuosia oli kulunut, mutta pöytä oli edelleen kimaltelevan hohtava. Vain yksi virhe oli vuosien kuluessa eksynyt sen pinnalle, pimeys. Huoneessa ei vaeltanut enää yksikään päivänsäde, ei edes yksi valon lähde, eikä ainutkaan kasvoille piirtynyt hymy. Se oli unohdettu, piilotettu, ja tavoittamattomissa.
Sakset leikkivät mustilla hiuksilla. Ohuet kädet ohjasivat niitä varovasti, ja tuskainen ähinä piti hiljaisuuden loitolla. Peilistä katsoi poika, jonka ilme ei ollut pitkiin aikoihin ollut yhtä keskittynyt. Poika leikkasi yli kasvaneita hiuksiaan, ja kirosi jokaisen väärän vedon jonka sakset saivat aikaan. Mikään ei ollut itse pojan vika, ei edes se, että kirotut sakset viilsivät syvän haavan pojan päälakeen. Saksien vika se oli, sen hänkin tiesi, eikä myöntänyt itselleen, että tosiasiassa vika oli tärisevien käsien ja näköesteen. Hiukset roikkuivat pojan silmillä, ja hän yritti kurkkia niiden lävitse. Tuloksetta.
Poika ei missään nimessä tahtonut ojentaa vapaata kättään siirtääkseen hiuksiaan.
”Viehättävää.”
”Mitä sinä sanoit?”
”Sanoin, että viehättävää. Ulkona on pimeää, ja minä olen maailman kaunein.”
Tom, se oli pojan nimi, tuijotti itseään leveästi hymyillen, ja hampaat vilkkuen peilistä. Hän suki juuri leikattuja hiuksiaan ja peitti vasemman silmän. Oikean silmän hän jätti näkyviin koska rakasti siinä väkisinkin heijastuvaa verenpunaa. Se sai hänet näyttämään salaperäiseltä, jopa kauniilta. Tom oli itse asiassa sitä mieltä, ettei häntä täydellisempää ihmistä voinut olla. Ei vain voinut.
Siksi hän kai tunsi rakkauttaan vain itseään kohtaan.
-------------------------------------------------------------------
Tuskaa. Viiltävää kipua.
Aikaa. Ajattelematonta tunnetta.
Tom tuijotti kauhuissaan puhtaanvaaleaa tyttöä. Tyttö oli valkoisempi kuin valkoinen, ja sen hiukset olivat mustemmat kuin ainainen pimeys. Poika oli järkyttynyt. Hän tunkeutui tytön sisimpään katsomalla tätä silmiin, räpäyttämättä omiaan kertaakaan. Hän ei kyennyt siihen. Jokin loksahti pojan sisässä paikoilleen ja hän tärisi tuskasta. Viiltävä kipu lävisti Tomin selkärangan ja hän ähkäisi pelosta. Tyttö kääntyi katsomaan Tomia ja hymyili vaisusti. Tom irvisti pidellen lantiostaan.
”Hiuksesi ovat sotkussa.”
”Minä helvetti leikkasin ne juuri äsken, älä tule pilaamaan elämääni.”
Tom kääntyi vastahakoisesti selin tyttöön ja lähti kävelemään eteenpäin. Hänen mielessään pyöri tytön vaalea iho ja mustat hiukset, se oli aivan kuin hän, mutta väärällä sukupuolella.
Poika oli kävellyt jo kauan. Tie mutkitteli hänen edessään, ja sen vierellä läpinäkyvä neste ajoi oikeuttaan. Puro juoksi ohittaen kaikki. Tom veti hiuksensa pois vasemman silmän päältä, ja painoi luisevat sormensa ihon läpi selässä pilkottaviin luihin. Hän yritti saada kivun laantumaan ja tytön haihtumaan mielestään. Tom oli sitä mieltä, että oli nähnyt harhoja, sitä se ainaisessa pimeydessä oleminen teetti. Ei hän voinut nähdä itseään, tai siis melkein itseään.
-------------------------------------------------------------------
Tomin päässä jyskytti ja hän nousi likaiselta lattialta. Sakset olivat painautuneet läpi ohuen ihonpinnan, ja kuivunut veri teki kuvion Tomin poskeen. Hän tuijotti itseään peilistä ja tunnusteli selkäänsä. Sormet ja hiukset verisinä hän ihmetteli määränpäätään sekä itsetuhosuuttaan. Ei se ollut totta.
Poika nauroi peilikuvalleen, puhdisti itsensä vuotavasta verestä ja lupasi itselleen ettei koskaan enää nukahtaisi kesken leikin. Ei koskaan.
”Ei minun pitänyt nukahtaa.”
”Ei, eikä varsinkaan uneksia tytöstä.”
”Uneksin itsestäni tyhmä.”
-------------------------------------------------------------------
Käsi tarttui oven kahvaan. Kahva vääntyi hiljaa kitisten, ja avasi näkymän pilkkopimeään huoneeseen. Huoneen keskellä oli pöytä, neliönmuotoinen, se kiilsi kauniisti ja kuiskaili menneitä toiveitaan. Ulkona paistoi aurinko.
Sakset lensivät kauniissa kaaressa ovensuulta, ja lävistivät pöydän täydellisen pinnan. Tuore veri saksilla kuivui sen pinnalle, ja teki pöydästä tahraisen. Puhtaus oli unohdettu, ja karu totuus paljastui sen alta. Verhot nousivat sievästi ylös, ja kullankeltaiset valonsäteet hiipivät huoneeseen. Pöytä, ja sen symmetrisyys hohtivat jälleen, mutta häpeästä tahrattuina. Poika oli tehnyt virheen. Puhtaus oli haihtunut, sekä pimeys kadonnut.
”Aamen.”
Hyvää yötä.
Ps. Mä vähän pohjustan nyt tulevaisuutta tällä.
Ja vaikka tästä kirjoituksesta on jo kahdeksan vuotta aikaa mä voisin edelleen kirjoittaa sen sata tarinaa aiheesta Tom Valedro. Aikoinaan kirjoitin vain kaksi. And then what happened?
torstaina, tammikuuta 8
lauantaina, joulukuuta 13
That's it? We're gonna kill bad guys together and you're not even going to talk to me?
Oon kuunnellut joululauluja viimiset viis tuntia. Miks nää on niin masentavia? T: Joulufiilistä metsästämässä.
tiistaina, joulukuuta 9
torstaina, marraskuuta 20
Well you're a day late and a dollar short honey
maanantaina, lokakuuta 20
fuck you
There's nothing else I'd rather do, than get you back to my room. I don't mean to be rude, but all I think about is freaking you.
sunnuntaina, lokakuuta 19
"It's okay to love them both."
Kurrrrjaaa sunnuntaita. Sade on kai ihan piristävää mut muuten mikään ei. Nukuin koko lauantain ohi. Tässä kämpässä on jäätävän kylmä. Tarvitsen dopamiiniruiskeen tai jonkun, jolle syöttää pellillinen keksejä.
Ja mistä lähtien sade on ollut muka piristävää. Olisi varmaan ihan tervettä painua ulos.
keskiviikkona, syyskuuta 10
tiistaina, syyskuuta 9
I'm sorry, do we seriously have to remind you that you were never actually kidnapped?
Mä yritän nyt skarpata. Rankka ja sosiaalisesti raskas kesä on vissiin takana ja ihmisen pitäis yrittää normalisoitua jotenkin. Vai? Aion edelleen jatkaa samaa elämää, mutta keskittyä taas asioihin jotka on mun juttu. Niinkun esimerkiks sängyssä makaaminen ja kameralla räpsiminen. Sen lisäksi voisi ottaa taas kynän käteen ja istua esimerkiksi ensimmäistä kertaa ikinä kirjoituspöydän ääreen. Joka on ollut mulla vissiin vuoden ja jonka tehtävä on ollut olla vain koristeena. Nätti koriste se tosin onkin. Ja sellaisena varmaan pysyykin.
Elämään kuuluu nyt siis oikein hyvää. Pelkästään hyvää. Pus!
perjantaina, kesäkuuta 13
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)