surukukkia, liittymättä mihinkään

Tänään lempisanojani, joita tekisi mieli ujuttaa jokapaikkaan (ajatuksissa lähinnä), vaikkeivat ne mihinkään sovikkaan, ovat anekdootti sekä lähtökohtaisesti. Pakko vielä myöntää, että sen verran sivistynyt en kuitenkaan ole, että edes muistaisin tällä hetkellä ensimmäisen sanan oikeaa merkitystä. Tiedän kuitenkin kuulleeni sen joskus, joten se riittänee.

Ja toiseen asiaan, jonka takia roikun kirjaimellisesti kuilun partaalla.
Ps. Näitäkin asioita on itseasiassa kaksi, toinen jätettäköön vielä toistaiseksi salaisuudeksi.

Joo, ja sitten myös niin, että mä itsekkin ymmärrän: eniten vaalimani (hah hah) asia on rikki. Tai dementoitunut. Lähinnä sen vanhuuden takia. Mun saatanan objektiivini on hajalla. Taisiis, sen verran huonossa hapessa, ettei pysty ottamaan kuvia kuin tämän talon keittiössä (tietyssä kohtaa keittiötä, tarkennan), jos haluaa että niistä kuvista erottuu jotain muutakin kuin epäselvä ihmishahmo ja loputon sumeus. Siitä on siis tullut vanhuudenhöperö, eli suomeksi sokea.

Pitäiskö ihan sijottaa ja ostaa uusi?
Ei välttämättä. Liian kallista.

Ps. Anteeksi äiti, en jaksanut mitenkään siirtää työkalupakkia. Mutta eihän se nyt niin kamalasti luo sotkuisuutta..

Pps. Nähdään taas kun olen polkaissut kumppanini hautaan!

Ppps. Johan valkeni! Kesti muutamia minuutteja (puoli tuntia) saada sen anekdootti sanan merkitys tajuntaan! Ja mä selvisin tästä ihan ilman jotain wikipediaa, omalla aivotoiminnalla! Mikä saavutus. Pitääpi alkaa puhumaan niin, että sitä anekdoottia voi myös ihan virallisesti kylvää joka lauseen alkuun tai jatkeeksi.