We'd been left by the road In the back of the night We'd been stranded by dreams And then shot full of moonlight

Mä oon edelleen se naapurintyttö. Se kaunis joka rakastaa enemmän kuin voi edes osata. Ja se joka tekee sen vilpittömästi. Se jonka sydän on kyllästetty vaan ja ainoastaan rakkaudella, se joka astuu aina ansaan. Se joka esittää etteivät villinä kasvavat elämät kesäisessä auringonpaisteessa hetkauta, se joka kävelee naulojen päältä. Ja erityisesti se, jonka lävitse on helppo nähdä.

Se tyttö, joka romantisoi kaikkia ja kaiken. Jatkuvasti ja ihan koko ajan. Ja joka haluaa nähdä tulevaisuuden kultaiset heinäpellot käsi kädessä. Yhdessä auringonsäteiden kietoutuessa kilpaa korsien ja kesätuulessa hulmuavien hiussuortuvien ympärille. Se, joka ei ole koskaan täysinäinen ilman toista.

Saatan olla juuri se tyttö, joissa useat näkevät salaperäisyyden. Ja jonka useat myös kertovat. Se joka ei anna itsestään yhtään mitään tai joka antaa ihan kaiken. Salaisuuksiin on helppo verhoutua. On helppo olla se tyttö, jonka kaikki haluaa koska kukaan ei tiedä mitään. On helppo näyttäytyä vain yhdelle. Ja kaikkein helpointa on sulkea muut ulkopuolelle. On helppoa olla kaunis.

Tyttö, jonka lojaalius kilpailee taivaan kauneuden kanssa. Tyttö, joka toivoo elämältä rakkautta. Se joka on muiden silmissä hauras, mutta sisältä äärettömän vahva. Se tyttö, joka on oppinut rakastamaan itseään. Ja erityisesti se, joka rakastaa muita.

Haluan että mun ainoa maljakko täytetään liljoilla.

Ja se on yks elämän parhaista hetkistä kun tajuaa, että tässä mä oon. Se joka mun ruumiissa hengittää olen minä.