sunnuntaina, syyskuuta 1

Would I still want control? Even when you don't

 photo DSC_2226_zps1dbbf12b.jpg
 photo DSC_2224_zps110a95ed.jpg
 photo DSC_2230_zpsfa7b3154.jpg

Mun laukku on täynnä niitä suoraan puusta pudonneita omenoita. Kyllä te tiedätte mitä. Niitä joita saa ainoastaan syksyisin, ja joista saa vain haaveilla muut vuodenajat. Aion syödä niistä jokaisen. Sillä poikkeuksiakin pitää tehdä elämässä, eikö niin? Omenat eivät onneksi ole makeimmasta päästä.

En siis kykene syömään mitään makeaa. Siinä missä normaali ihminen syö suklaalevyn päivässä, pyörii mulla yksi suklaapatukka laukussa jopa kuukausia. Siinä missä joku ahtaa naamaansa päivittäin kilokaupalla hedelmiä ja marjoja, päätyy ne mulla jätelaitokselle. Suklaahan en pysty yhtä palaa enempää, karkkiin pätee sama juttu. Mansikkarasiasta syön korkeintaan kaksi ja kaupasta ostetut omenat päätyvät roskikseen. Kyllä mä tykkään kaikesta.

Mun mielestä esimerkiksi joku nektariini on huippuhyvää. Ostinkin niitä juuri, en vain syönyt. Mua ärsyttää. Miks mun elimistö hylkii sokeria? Häh? Mikä tää juttu on? Ei näin ollut vielä pari vuotta sitten.

Kaksi asiaa menee alas ongelmitta sen kerran vuodessa. Toinen on ananas, ja toinen greippi. Olis kuitenkin joskus esimerkiks kiva syödä niitä omatekemiä muffinssejakin. Teen niitä sen kakstoista ja omaan suuhun menee pyöreä nolla. Oonko ainoa joka nauttii vaan suolasta? Suoraan purkistakin käy.

Hyvästi nyt kuitenkin edes se blogimasis, tervetuloa syksy.

1 kommentti:

  1. Se on testosteroni. Tai en tiedä :DD Oon ainakin kuullu että jos oottaa raskausaikana tyttöä niin himottaa sokeri ja jos poikaa niin suolasta :D Mulla on nimetön pidempi kuin etusormi joka kielii korkeasta testosteronitasosta ja mulla myös tekee suolasta enempi mieli.. tiiä sitten liittyvätkö toisiinsa milläänlailla. :D

    VastaaPoista