maanantaina, tammikuuta 7

IHANA OLYMPUS

Iltaa ja pahoittelut tästä huikeasta postaamattomuudestani. Jäi vähän joulu päälle. Kai.

Anyway, olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen kampanjassa, jonka seurauksena sain tuon mahtavan minikameran (Olympus PEN Lite E-PL5) käyttööni. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka pieni se oikeasti voikaan olla. Onneksi kaikki pieni on söpöä.

Photobucket
Photobucket

Kamppiksen myötä päätin myös noin puolen minuutin verran astua ulos mukavuusalueeltani. Nolaan siis itseni nyt koko maailman nähden. Videon muodossa. Esitellen niin huikean omaperäistä asuani. Huomatkaa myös mun vaivautuneisuuteni kun kuvaajana olen minä itse, entäpä jos se olisikin joku muu? Näen painajaisia. No, onneksi pointti ei nyt ole mun naamani. Tuo kamera on nimittäin aivan huikea. Siinä missä sillä on superhelppo ottaa tarkkaakin videokuvaa ilman että edes koskee itse kameraan (wou), on sillä myös kiva pelleillä tarkennuksien kanssa ihan käsienkin avulla. Oon nimittäin just niitä luusereita jotka juoksee lemmikkinsä perässä ympäri kämppää kamera hännässä kiinni (onneksi osaan kuitenkin olla piinamatta ketään lutuisilla eläinkuvillani, katsokaa vaikka alemmas).

Photobucket
Photobucket

Satun olemaan myöskin sellainen ihminen, jolle kosketusnäyttö ei ole mitään arkipäivää. Joten voin myöntää että sormi meni suuhun samantien kun tajusin tuossa kamerassa sellaisen ominaisuuden olevan. Mutta sehän onkin ihan huippu! Asetuksia on helppo säätää vain sohimalla näyttöä. Ja jos tykkää kuvata jotain muutakin kuin itseään niin se tarkennus onnistuu tosi näppärästi vain näyttöä koskettamalla. Niin että tadaa:



Kannatan myös ihmisiä menemään tuonne kampanjasivulle osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa tämän söpöliinin itselleen.

Kuvat otettu myöskin Olympuksella. Ja videossa soi The Velvet Undergroundin sunday morning.

7 kommenttia:

  1. Ihanat noi kengät videon ihan alussa! mistä oot ostanu? (:

    VastaaPoista
  2. tossa soi yks mun lemppari biiseistä hehe! makee korvis ja oot söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en voi sille mitään että mulle tulee tosta korviksesta auttamatta mieleen pahassa räjähdystilassa oleva finni...:D vituttaa kun ei pysty puristaa.

      ja kiitti pusipusi hihi!<3

      Poista
  3. ihanaa et teit videon, en jotenki ikinä olis osannu odottaa et sellanen löytyis sun blogista - tää oli ehdottomasti päivän positiivisin postausyllätys! :--D oot ihan hurjan kaunis (ei oo kyllä uutta) <3

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ihana! En tajuu mite voit vaa tepastella paikoillas ja näyttää noin hyvältä :D

    VastaaPoista