tiistaina, maaliskuuta 29

BEGGING YOU please DON'T READ XXX

Mun tekee mieli kirjottaa, ja siks voisinkin kirjottaa elämäntarinani (jonka jälkeen kukaan ei enää palaa tänne). Synnyin siis äitienpäivänä rauman aluesairaalassa, ja oon siinä suhteessa onnellinen, että mun synttäripäivänä liputetaan aina. Se kai kertoo jotain siitä, että oon perisuomalainen, koska kuka urpo nyt tajuaa olla olematta syntymättä just nimenomaan suomalaisuuden päivänä. Oon myös valitettavasti pian saavuttanut sen tasan 20 vuotta tittelin "elämäni luuserina" alla, ja aina vaan paranee.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Asuin myös muinoin napaturunkadulla. Olin kuulemma pihalla aina se, joka hakkas muita hiekkalapiolla päähän ihan vaan siks että koin sen hiekkalaation olevan mun omistuksessa. Tutustuin myös mun silloiseen parhaaseen kaveriini tönäsemällä sen liukumäen kaiteelta alas, jonka jälkeen oltiin ihan fiiliksissä kun se paineli veristä nenäänsä lumeen, ja siitä jäi punaset reiät hankeen. Ystävyys voi siis alkaa myös onnellisia jälkiä pitkin.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Yks kerta mun äiti leipoi samassa osotteessa myös pullia. Se oli yks harvoista asioista, joilla sain kiristettyä naapurin poikaa Samia. Kuka pikkuprinsessa nyt ei haluaisi leikkiä, että uljas prinssi pelastaa sen lohikäärmeen tai jonkun muun yhtä kliseisen satuolennon kynsistä? No minä ainakin halusin (ja haluan salaa vieläkin), ja se onnistui nimenomaan vain sillä, että tökkäsin pullan pojan käteen ja olinkin prinsessa sitten loppupäivän. Otin myös joskus tikkarin kyseisen pojan suusta, jonka jälkeen sain vähintään viikon kuulla että mulla on Samin pöpöjä masussa. Voi iik, ei hetkauttanut, eikä kyllä koskaan sen jälkeenkään.

Photobucket

Napaturunkadulla vietinkin varmaan elämäni auvoisimmat hetket, kunnes pääsin teini-ikään. Mainittakoon vielä se, että kiivettiin yhden Lauran kanssa noin kuusi (vai viisi) vuotiaina niiden parvekkeelta kerrostalon seinässä olevaan lamppuun. Istuttiin siinä ja ajateltiin hakea patjat ja hypätä alas. No, ei tapahtunut, koska valitettavasti meidän parveke oli niiden parvekkeen vieressä (mutta thank god tarpeeksi kaukana) ja mun iskä päätti tasan just sillon ilmestyä sinne. Se voi toisaalta olla ihan hyvä, koska tähän mennessä multa olis varmasti katkennut jotain muutakin kuin kylkiluu viime syksynä. Voin myös paljastaa sen, etten kertaakaan kävellyt päiväkotiin alikulkutunnelia pitkin vaan ylitin autotien, koska.. kerran laiska aina laiska. Kuka jaksaa kiertää kun suoraankin pääsee? Tää oli tunnustus mun vanhemmille. En kuunnellut niiden neuvoja sillon, enkä kyllä koskaan sen jälkeenkään. Valitettavasti.

Photobucket

Seuraavat vuodet voidaankin skipata. Olin kolmetoista. Marleena varasti sen äidin skumppapullon, ja juotiin se stokkan vessassa pidellen nenästä kiinni. Sen jälkeen maailma hyppi tasajalkaa silmien edessä ja kello oli varmaan korkeintaan kolme päivällä. Siitä lähti antoisat kiasman nurtsi ajat, joista en rehellisesti muista yhtään sen enempää kuin viime viikonlopustakaan. Tupeerasin punaisesta tukastani melkein kaljun ja hirtin jalkani leopardihuiveihin. Mutta ennen sitä aikaa, voin rehellisesti kertoa olleeni meidän luokan hirvein ihminen (oikeastaan niitä oli kaks, ja mä olin se toinen, tytöistä). Badass pissis, joka tosin pukeutui neonväreihin ja raidallisiin polvisukkiin. Me leikittiin joskus saksantunnilla rikkinäistä puhelinta, ja saatiin opettaja itkemään ja lähtemään luokasta raivosta punasen naaman kanssa. Samaisella tunnilla väritin myös parhaan ystäväni huulet vesiliukoisilla kynillä sateenkaarenvärisiksi. Olin siihen aikaan myös enemmän kuin kerran viikossa opettajan puhuttelussa ja noin joka toinen viikko se soitti mun vanhemmille, ja kertoi että saan matikasta nelosen. Ihan vaan siks että se inhos mua ja ihan vaan näin jälkikäteen todetakseni voin kertoa, että matikan numero päättötodistuksessa oli vähintään seiska. Joka on yhtä lähellä kymppiä kuin nelostakin.

Photobucket

Mä piinasin myös muutamaa mun kaveria potterkoululla. Tein kokeita, joissa kysyttiin asioita tyyliin "mitä loitsua se ja se käytti sen ja sen kirjan sivulla se ja se ja mikä oli sen yhden rupikonnan nimi joka on ohimennen mainittu ehkä kerran kirjassa x ja joka ei ole millään tavalla olennainen missään asiassa". Oh please... en yhtään ihmettele, ettei mun oppilaani loistaneet tiedoillaan. Mulla on siltikin äärettömän ikävä kyseistä potterhulluutta, ja löysinkin kerran siivotessa (nääkin kerrat voi laskea yhden käden sormilla) vihon täynnä kyseisiä kokeita ja aloin itkemään. Koska tosiasiahan on se, että mä oon nykyään äärimmäisen tylsä. Paitsi vähintään viiden promillen humalassa. Ja kuten saattaa huomata, ei mulla oo koskaan tapana liioitella.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Oon myös hankkinut itselleni ainakin yhden kirjallisen varotuksen yläasteella. Tai oikeastaan kaksi. Paitsi etten tosiasiassa muista, että oliko se toinen kirjallinen vai suullinen. Joka tapauksessa sain sen lisäksi kahden viikon koulualueelta poistumiskiellon, joten päätettiin polttaa tupakkaa koulun ilmastointikanavan vieressä. Jep, kaikki varmaan voi päätellä että mitä siitä seurasi.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Voin mä kai kertoa joitain onnistumisiakin. Mulla oli 16-vuotiaana valokuvanäyttely galleriassa, ja se menestyi aika hyvin. Siitä oli maininta mm. MeNaisissa (ei tosiasiassa mitään muistikuvaa että mikä lehti se oli..) ja aivan liian iso juttu paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, johon mä jouduin jopa haastateltavaksi, ja joka päätyi meidän koulun opettajanhuoneen ilmoitustaululle (ja jonka huomattuani teki mieli vajota maan alle, ellei se pinta olisi ollut täynnä etanoita). No, kuka edes voi onnistua haastattelussa (oikeastaan siinä olleessa kuvassa) vappuna, kun edellisenä päivänä oli ollut kyseisen "kaupat kiinni" -päivän aatto? Sitä minäkin. Heräsin nimittäin kyseisenä päivänä viideltä aamulla meidän ex-työhuoneen sohvalta rikkinäiset punaiset verkkosukkahousut jalassa toinen silmä ilman meikkiä (ja toisessa kauniisti naamaa pitkin levinneet mustat kokosilmän eyelinerit) eikä tietoakaan tasan yhtään mistään. Toinen onnistuminen taitaa olla viimevuotinen päätöstyöni, josta sain stipendin, ja jota en ollut ikävä kyllä edes vastaanottamassa.

Photobucket

Photobucket
Photobucket


Mä oon myös pahemman asteen kenkäfriikki, josta ei kyllä taida kertoa se, että mä hajotan niitä yhtä nopeasti kun hankin uusia tilalle. 75% kengistä huutaa kaatopaikkaa ja loput on pian tulossa perässä. Mulla ei siis oo tapana oppia virheistä, paitsi yhdestä, joka on poikkeus sääntöön. En enää ikinä varasta tiimarista 200 markan edestä tarroja. Ja siihen löytyy ainakin kaksi syytä: kyseisen kaupan tarravalikoima on nykyään aivan kuolettavan tylsä, mutta toisaalta myös puolen vuoden porttikielto sinne on ihan liikaa.

Photobucket

5 kommenttia:

  1. IHANA postaus. Tykkään sun tyylistä kirjottaa. Kuvatkin ihania as always, sun kirjotusta ois kyllä mahtavaa lukee vielä lisääkin! Todellakin palaan tänne, tää blogi on niin kultaa et ihmettelen miks mä en nää miljoonaa tilaajaa.

    VastaaPoista
  2. tosi kiva postaus :) lisää vaa tämmösiä!

    VastaaPoista
  3. Julia, voi äää kiitos kamalasti! ehkä mä sit tästä lähtien rupean purkamaan kirjoitusvimmaani tänne useammin hih! kiitos<3

    Mari, iiii kiitos!! yritän parhaani että tulis jatkossakin!:>

    VastaaPoista
  4. haha tätä oli kiva lukee! :--) mulle tossa ei ollu kyl mitään uutta koska oot kertonu mulle kaikkee ja ku no, oltii se 9-10vuotta samalla luokalla? :-) ps. nähään piian <3

    VastaaPoista
  5. hehehee;D oltiin samalla luokalla hiukan yli kaheksan vuotta (kai) mut pian on meijän kymmenen vuotispäivä joka tapauksessa!!! aattele! ja nähdään pian hihi♥

    VastaaPoista