torstaina, joulukuuta 30

!

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Asioiden kiertelemistä ja selvittämättä jättämistä (saatan tosin tuohon ekaan olla syyllistynyt itsekkin, aina välillä)
2. Sellasta turhaa laiskuutta (ja mä olen itseasiassa aivan äärettömän paljon sellainen, aina välillä)
3. Ihmisiä, jotka eivät osaa ottaa ikinä toisia myös huomioon
4. Sellasta toiseen kohdistuvaa typerää pilkkaamista. Pilke silmäkulmassa se on ihan ookoo, mutta noin muuten, en sulata.
5. Liian helposti kaiken saavia ihmisiä. Okei, ei ehkä niitä ihmisiä, vaan sitä tapaa miten on kasvatettu. Puhun sellaisista jotka on prinsessoja vielä kolmekymppisenäkin ja vanhemmat maksaa luottokorttilaskut. Sellaisia, jotka eivät tiedä ns. mitään "oikeasta elämästä".
6. Syiden keksimistä. Ja johonkin yhteen täysin merkityksettömään sanaan takertumista.
7. Sitä, ettei osaa vaan päästää irti.
8. No voisi sanoa että omaa käyttäytymistä, joskus.
9. Oon tässä näin vuosien varrella oppinut myös vihaamaan turhaa mustasukkasuutta. Pieni sellainen on vaan söpöä, mutta jossain menee se raja.
10. Toisten ihmisten asioihin takertumista, jotka eivät liity sinuun itseesi mitenkään. Samaten siis liioiteltu juoruilu. 

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Ujous ja pidättyväisyys.
2. Asioista negatiivisesti puhuminen, vaikka oikeasti ajattelen hyvinkin positiivisesti.
3. Se, ettei vaan yksinkertaisesti kykene tekemään mitään ajallaan.
4. Myöhästely.
5. Mulla on äärettömän huono muisti. Se on välillä tosi kivaa, kun puhutaan jostain mitä me ollaan joskus tehty ja ite oon siinä turpa auki että mitä, en mä tollasta(kaan) muista.
6. Oon ihan ääriherkkä ihminen. Se on joskus tosi raivostuttavaa.
7. Oon myös hajamielinen, enkä huomaa oikein mitään.
8. Yksin oleminen. Välillä siis ihan tarkoituksellinen.
9.No se laukun läpi käyminen uudelleen ja uudelleen ja uudestaan ja uudestaan ja. Ei väliä että missä paikassa, mutta oon aina ihan varma että oon hukannut jotain, vaikka niin ei oo tuon asian suhteen käynyt ikinä.
Image and video hosting by TinyPic 
KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Sellanen tietynlainen perinteisyys. Jos se edes on oikea sana.
2. Se että on vaan söpö ja suloinen, hehe.
3. Että tekee jotain sellaista toisen takia mitä ei oo ennen tehnyt. En tarkoita mitään suuria asioita.
4. Aitous.
5. Ei saa pelästyä liikaa toisen virheitä (en nyt tiedä että mistä tääkin tuli.......)
6. No vaikka se, että on kohtelias ja ylipäänsä mukava.
7. Ettei ole samaa luokkaa kuin useimmat muut. En tietenkään nyt yleistä mitään mitenkään. Puhun esimerkiks siitä et minkälainen ihminen tulee ekana mieleen kun pyydetään ajattelemaan esim. täysin perussuomalaista miestä.
8. Mä en tiedä et miks tää kysymys vetää mut ihan lukkoon. En keksi viimeistä, enkä olis myöskään keksinyt seitsemää ensimmäistäkään, pakko oli kuitenkin jotain. Sanotaan nyt että joku ihminen tulee sydämeen vaan ihan omana itsenään olemisella. En mä oikeasti mitään vaadi keneltäkään. Eikä siihen oikeasti ole mitään erityisiä tapoja. Paitsi että oon mä kyllä siinä mielessä perus naispuolinen henkilö, että tykkään ihan kauheasti kaikesta romanttisesta. Vaikka en ookkaan ennen sitä edes myöntänyt itselleni.

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Onnellisuutta. Vaik on sitä tälläkin hetkellä!
2. Sitä, että saisin kasaan edes jotenkin tulevaisuuteni. Siinä mielessä, että mitä tahdon tuon lukion jälkeen tehdä (opiskelujen suhteen).
3. Että menestyn noissa kirjotuksissa sen verran, mihin mä ihan oikeasti pystyisin. Toivon siis sitä, että yritän, enkä vaan luovuta. Niinkun viime syksynä.
4. Että ens vuos muuttaa kaiken!
5. Sitä että mulla on vielä joku päivä tarpeeks rohkeutta ja kielitaitoa lähteä ulkomaille, edes hetkeksi, asumaan.
6. Toivon ettei ne harvat ihmiset joita mun ympärillä on katoa mihinkään.
7. Tätä en ihan kaikille kerro.

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. En herää. Painan herätyskellon pois päältä.
2. Sit ku saan itseni sängystä ylös niin pesen hampaat.
3. Keitän kahvia.
4. Jos on koulua niin meikkaan ja puen ja eiks oo jännää ja epätavallista. Mutta jos ei, niin oon luultavasti seuraavat neljä tuntia aivan koomassa yöpuku päällä.
5. Lähden kotoa (myöhässä).
6. Enpä tiedä. Ajattelen.

Image and video hosting by TinyPic


VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?
Siis.. Mulle tulee itseasiassa vaan yks ihminen mieleen, ja se on Natalie. Oon todella huono kertomaan omista asioistani mitään, ja siihen pitäiskin tulla muutos. Niin ja Marleena on tietty myös yks sellanen! Ja Paulikin.


NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Kahvi.
2. Hyvästä olosta, hah.
3. Mun vanhemmat sanois että sipsit rasva ja suola. En myönnä.
4. Jostakin, jota en osaa selittää.
Image and video hosting by TinyPic

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
Mä pidän ne nyt tän blogin ulkopuolella. Arvelen kuitenkin, että ne kauneimmat asiat sanonut ihminen ainakin tietää mitä ne ovat.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. ...............Etanoita. Ihan oikeasti.
2. Sitä perus yksin jäämistä.


YKSI TUNNUSTUS:
:) Kirjoittaisin tähän nyt ranskaks yhden lauseen, jos vaan osaisin.

Ps. Vuosi on sitten luokkaa -05. Ehkä.

4 kommenttia:

  1. must tuntuu et oon joskus aikoi sit galtsussa stalkannu sua :O ainaki noi kuvat näytti tutuilta, jos siis olet irc-galleriassa ollut?=)

    VastaaPoista
  2. hahaa voi olla hyvin mahdollista:D oonhan mä siellä nimittäin ollutkin!

    VastaaPoista