lauantaina, elokuuta 30

you tell me nothing else but lies

Mä oon maalla. Eurajoella. Meidän koulu harjoittaa yhdennellätoista luokalla sellaista tosiasiaa, kuin maatalousleiri, ja pakko sanoa että kaksi viikkoa on vähän turhankin paljon tälläisen asian suhteen nykynuoren silmin. No eihän, mä oon itseasiassa jotenkin sisäisesti (siis niin sisäisesti, että sen saa repiä musta hirttokettingillä irti) maan rauhaa rakastava, ja sitä ainaista hiljaisuutta, plus tietty pilkkopimeitä kapeita hiekkateitä, joissa saa huutaa henkistä tuskaa kun pelottaa niin vietävästi, rakastava tyttö. En mä maalla pystyisi välttämättä asumaan, mutta jotenkin olen kietonut itseeni sen fiiliksen, että oma pihapiiri latoineen ja entisine kanaloineen olisi tosi jees juttu. Katsotaan asiaa uudestaan sitten kolmenkympin ylittäneenä, nyt mä haluan lähinnä keskittyä omaan pieneen yksiööni (sitten kun sen aika tulee), ja maapallon kiertämiseen.
Mitä kuuluu mun maatalouden harjoittamiseen? No lähinnä puolen tunnin vadelmien poimiminen ja lehmien pelkääminen. Työtähän pitäisi kuusi tuntia päivässä tehdä, mutta mun leirini alkoikin Helsingissä juurihoidolla ja tuskaa huutavilla hampailla! ...Ja voihan sitä aina hieman huijata, että mitä on tullut tehtyä. Voinhan mä sanoa, että testasin lehmän lypsämistä (vaikka tosiasissa mua ei ois saanu sen otuksen lähelle kirveelläkään), ja lapioin hevosenpaskaa. Ne valkoiset valheet on totuutta, sitä totuutta, mitä ihmiset päästää suustaan turhankin usein. Omaa uskottua totuuttaan, mistä kukaan tietää mikä pitää paikkansa, joten kai mä voin työpäiväkirjaakin vähän huijata?



Mä myös löysin sen (edellisessä merkinnässä kun oli juttua..)! Raidallisen paidan (omasta kaapistani jopa, en jaksanut varastoon asti raahautua..), ja vielä samana päivänä. Olin ihan happy happy joy joy, ja olen edelleen. Paita on siis luultavasti H&M:stä, ja vuosi oli ehkäpä nollakuus. Sukkahousuja kahdet päällekkäin, ja taattua halpahalli laatua (eikö muka näy?)! Kengät ellokselta, ja tuo hame joskus gina tricotista (synttärilahjaksi kun sain). Hatusta en edes viitsi puhua. Kamala.

Omaa konettani kun en voi käyttää (johtuen siitä, etten saa siepattua nettiyhteyttä mistään krhm ja köhinää..), niin joudun tyytymään parin vanhan kuvan esittämiseen (i have to).

Tätä voi vielä sanoa uudeksi kuvaksi (noita alempia ei)...ja lentokoneella yritetään peittää huonon kuvakulman tuottamaa koon neljäkymmentäkuusi jalkaani. Harmaat legginsit (ennemminkin kyllä trikoot), ja samainen mekko eritavalla pidettynä, joka on ilmaantunut edellisissäkin kuvissa. Kengät uffista (olen muuten kävellyt toisesta jo korkolapun irti, ja on erittäin mukavaa hoiperrella oikea jalka helvetisti pidempänä).

Mua on myös jo pari kuukautta himottanut lyhyt tukka. Tai sitten helvetisti pidempi. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut tämän pituista, ja voin sanoa että i hate it. Se on jokotai. Puoleen selkään, tai sitten puoleen kaulaan. Mä tiedän, että jos nyt vetäisin masennuksessa tämän lyhyeksi, niin seuraavana päivänä itkisin verta peilikuvalleni ja turhalle työlle, jolla on hiukset saatu edes näinkin pitkiksi (mulla on maailman _huonoin_ hiuslaatu). Ehkä mä vaan tyydyn vetämään pinneillä hiuksiani lyhyemmiksi, tai sitten hankin klipsipidennyksiä, että saan ne pois milloin vaan ja missä vaan. Tähän hajanaisuuteen onkin hyvä lopettaa. Just called to say hello, that i love you so, and now i'll let you go.

2 kommenttia: