tiistaina, kesäkuuta 17

she used to love her heroine

olen pitänyt totaalista sadepäivää - vituttavaa.
käväisin mä tosin oulunkylän kirjastossa pitkästä aikaa, olisin ottanut muutaman kirjan ihan mielelläni mukaanikin, mutta otin väärän kirjastokortin mukaan. äitini, sen joka on otettu pois käytöstä ja viivakoodi raaputettu. aaahrr, että ärsytti. kävelin sitten ihan mahdottoman hitaasti kaatosateessa pidellen sateenvarjoa toisessa kädessä ja toisessa kameraa. järkevää vai mitä? kuuntelin hiljaisella easy way outtia ja lost in the moviesia ja aika tuntui pysähtyneen. jatkoin matkaani kokoajan, mutta ihan kuin mikään tunne tai ajatus ei olisi liikkunut. missään.
























- sadePÄIVÄN asuani: h&m:n mustat pillit, h&m:n musta mekkopaita alla, gina tricotin neule, sekä with love sanna hopiavuori tuo valkoinen paita, joka sidotaan rusetilla. sateenvarjo päivään kuuluva varustus, sekä musta iso nahkalaukku saatu äidiltä, paremmin en tiedä.

tällä hetkellä heitän hyvästejä ikuisuusmustille hiuksilleni. tämä on ollut tätä samaa väriä melkein kaksi vuotta putkeen, joten olen antanut itselleni täyden luvan värin vaihtoon! värinpoisto x 2 ja huomenaamulla joku random ruskea väri päähän. haluan näistä sellaiset.. toffeen väriset, tumman vaaleat, en minä tiedä. siitä tulee ehkä ikuisuusprojekti, mutta kestän sen. ehkä.

tässä kuva aamulta, silloin onnistun ehkä parhaiten kaikessa. olen aktiivisin, i guess.
viisi tuntia myöhemmin.. hiukseni ovat punaruskeaoranssit, ihmeelliset, mutta hienot! taidan odottaa parisen viikkoa (minun tapauksessani puoli vuotta) ja vaalennan sitten nämä sellaisiksi kuin oikeasti haluan. tämä käy välivaiheesta, pidän näistä!

pari kuvaa eiliseltä (olin aamulla jälleen vireessä), ja sitten katson serranot ja painun nukkumaan!



<3:>

2 kommenttia:

  1. Keltaset kynnet kuvassa?!?!?! WAU!!!! No nyt munki on tod ostettava kelt kynsilakka, ku se on sul noin hienon näköst! ;DDDDD

    VastaaPoista
  2. heh. enpä olis ittekkään uskonut että se on noin hienoa (ja ennenkaikkea - piristävää!), mutta päätinpä kokeilla ja yllättyä<;

    VastaaPoista