crachuora - down, hide, whatever

"...siitä lähtien kun seisoin kymmenen vuotiaana peilin edessä ja kelasin et tää peli on jo menetetty, ammatin ajattelu lähti käyntiin. siitä syntyi aluksi läppä, seuraavaksi tosiasia, nykyisyydessä unimaailma ja tulevaisuudessa ehkä pelkkä kaukainen, hakematon, toteuttamaton, haave. se lähti vitun lujaa liikkeelle, ja lopulta en saanut sitä enää kiinni."

nimeni on no-one, ei sillä periaatteessa ole mitään merkitystä. kynteni ovat kulahtaneet, punaiset, halkeilleet, huonossa kunnossa, lakan jälkiä enää niukasti, i don't care. keskisormen kynteni kasvavat leveyttä enemmän kuin pituutta, siksi pyrin pitämään ne lyhyinä. kaikki kynnet ovat eriparia, rakastan siltin pikkurillejäni. tosin en toista, se on vammautunut. ei sanan kirjaimellisessa merkityksessä, mutta turvonnut. oikeasti. sitä ei saa suoraksi, eikä siinä kierrä veri kuin hyvin niukasti, en jaksa välittää siitäkään. haluaisin saada sellaisen taidon, kunnossapitotaidon, kynsieni suhteen. välittämisen niitä kohtaan, yhtä paljon kuin hiuksiani ja naamaani. mutta kolmannen kerran, en välitä.

mua kiinnostaa psykologia. mun mielestä "psykologian sielu" on mahtava sana, ja tykkään siitä jotenkin erityisen paljon. en mä normaalisti kiinnitä sanoihin mitään huomiota, tuo vain jotenkin löytää tiensä suoraan sydämeen. siihen umpinaiseen kuiluun, jonka arvoa en millään tavalla ole koskaan mitannut. vai millä niitä sanoja suodatetaan, aivoilla. en mä koe niitä tarpeellisiksi, en omassa ajatusmaailmassani. mua kuvottaa ihmisen biologia, ja sisällä olevan tärkeänä pitäminen.

behaviorismi, lähestymistapa, joka perustuu olettamukseen. sen mukaan ihmisiä ja eläimiä voidaan selittää pelkästään kolmannen osapuolen näkökulmasta tutkivan tieteen keinoin. ei tarvitse turvautua selittämiseen tai viittaamaan muutenkaan mieleen, ajatuksiin tai esimerkiksi tunteisiin. objektiivinen näkökanta. vähän harmittaa kyllä, että psykologia meidän koulussa alkaa vasta ensi lukukaudella, kesän jälkeen. koulu on mennyt muutenkin tämän vuoden ihan penkin alle.

- - - - - -

23:47

tahtoisin lakata kynteni turkoosilla, mutta lakka on kuivunut, ja olen muutenkin toivottoman surkea siinä hommassa. pitäisikö ruveta tuhlaamaan rahaa mieluummin uusiin kynsilakkoihin (että saisin edes vitsillä kynsistäni nätit ja erottuvat) vai siihen iänikuiseen ruokaan, jota saa ilmaiseksikin? vastaus on helppo (ainakin minun kohdallani) ; ei. tai itseasiassa kyllä, mutta ei onnistu. -99% onnistumiseen, mä kävelen säästämisen suhteen heikoilla jäillä ja katoavan turhamaisuuden yläpuolella. voisinpa olla ylpeä itsestäni.

- rosea.